Tietoja minusta

Olen Teemu Vesala, nörtti henkeen ja vereen. Työurani on pääosin ollut koodaamisen parissa, mutta tammikuusta 2006 olen ollut Qentinelillä laatukonsulttina. Teen ensisijaisesti tekniikkaan liittyvää testausta ja laatuarviota. Esimerkiksi niihin kuuluvat testauksen automatisointi, tietoturvatestaus, koodikatselmointi, blackbox tekniikan ihmettely ja niin edelleen.

Koodaajana tein töitä eri käyttöjärjestelmillä, joten niistä tuttuja ovat niin Windows,  eri Linux-jakelut, NetBSD, OpenBSD, FreeBSD, Solaris, QNX ja joitain pienempiä, joita olen unohtanut. Osalle koodasin ihan omaksi ilokseni. Luettelo harrastuksessa ja töissä käytetyistä kielistä on myös aika laaja: C, C++, Java (myös J2EE), Perl, Python, Pascal – ja tästäkin unohtunut joitain.

Tähän mennessä mielenkiintoisimmissa laatuprojektissa tein C-koodin katselmointia sulautetussa järjestelmässä. Projektissa myös arvioitiin ohjelmiston vaatima muistin määrä, jonka laskeminen oli osittain käsityötä, osittain skriptillä pyöritettävää automatiikkaa. Siinä onnistuin automatisoinnissa niin hyvin, että ensimmäiseen kertaan meni 2 viikkoa laskennan opettelua, toiseen sama aika, kolmannesta eteenpäin päivä-pari. Kiitos sen, että toisella kierroksella lähes kaikki manuaalinen työ automatisoitiin.

Testauksen automatisointi – siinä olen pohtinut paljon mm. ylläpidettävyyttä. Siitä enemmän kuitenkin jossain vaiheessa blogissa.

Tietoturvatestaus osana muuta testausta on mielestäni tärkeää. Tietoturvaa tulee pohdittua ja neuvottua useampaan kertaan toivottavasti eri näkökannoista.

Kiinnostukset? Kaikki. Liian moni asia. Kiinnostuksista monet tulevat läikkymään blogiin saakka.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: